Jäseneksi voi hakea henkilö tai yritys, joka on osallistunut aiemmin yhdistyksen järjestämään toimintaan (ei koske kannattajajäsenyyttä). Yhdistyksen toiminnan lähtökohtana on yhdessä tekeminen, minkä vuoksi on tärkeää, että jokaisella jäseneksi hakevalla on ennakkoon kokemusta yhdistyksen toiminnasta. Jäsenhakemuksen hyväksymistä täytyy puoltaa vähintään yksi hallituksen jäsen.
Yhdistys hakee jäsenikseen ammattitaitoisia ihmisiä, joilla on halu olla mukana kehittämässä Tamperelaista kaupunkikulttuuria ja muotoilualan näkyvyyttä paikallisesti sekä kansainvälisesti. Yhdistyksen jäsenet edustavat luovia aloja muotoilusta valokuvaukseen ja graafiseen suunnitteluun. Yhdistyksen jäsenenä on mahdollisuus osallistua yhteisölliseen vaikuttamiseen ja tuoda omaa ammattitaitoa esille yhdistyksen kautta. Yhdistys edellyttää, että jäsenten toiminta edistää yhdistyksen päämääriä.
Henkilö- ja opiskelijajäseneksi hakevan on toimitettava hakemuksen yhteydessä cv ja portfolio. Portfolion tarkoituksena on esitellä tiiviisti, 1-4 kuvan ja kuvatekstin avulla, hakijan aiempaa ammatillista ja taiteellista osaamista. Yhdistyksen jäsenmaksu kattaa aina meneillään olevan kalenterivuoden.
Jäsenmaksut vuodelle 2025 ovat:
henkilöjäsenyys 60 euroa
yritysjäsenyys: 150 euroa, jos liikevaihto alle 1 miljoona €, 250 euroa, jos liikevaihto 1-3 miljoonaa €, 350 euroa, jos liikevaihto yli 3miljoonaa €
Yritysjäsenet saavat 10% alennuksen Designtori-tapahtuman myyntipaikasta, karttapaikkamaksusta ja lehden mainospaikkamaksusta.